KAIVOSTYÖLÄISTEN SILMÄT JA KEUHKOT TARVITSIVAT SUOJAA-

Kaivosinsinööri Ivan Sundström ja perusti jo vuonna 1926 Sundström Safety AB:n aloittaakseen suojamaskien valmistuksen. Yrityksen ja tuotteiden kehittämistä jatkoi hänen poikansa Per, joka opiskeli myös taidetta teknillisessä koulussa (nykyinen taideteollinen korkeakoulu). Opintojensa aikana hän oppi muun muassa analysoimaan ihmisen anatomiaa. Hänen kasvojen muotojen tuntemuksensa loi pohjan suojamaskien muotoilun ja ominaisuuksien kehittämiselle.
Hyvän kasvosuojan täytyy olla helppo ja mukava käyttää. Vuonna 1972 Per Sundström pääsi esittelemään ensimmäisen kumista valmistetun ja anatomisesti muotoillun suojamaskin. Vuonna 1989 tuotiin markkinoille ensimmäinen silikonimaski.
Haluamme suojella ihmisiä saastuneelta ilmalta. Tämä ajatus sai Ivan Sundströmin aloittamaan suojamaskien valmistuksen. Tämä on tehtävämme myös 2000-luvulla.

Sundström Safetyn moottoroidut puhallinyksiköt on suunniteltu antamaan käyttäjälle mahdollisimman suuri suojaustaso ja varmistamaan mukavuus, helppokäyttöisyys ja kustannustehokkuus.

Sundström esite PDF muodossa

Varastossa

Varaosat Sundström puhallinsuojaimiin

Sundström SR 500 akku STD (2,2 aH)

207,85  alv 0%
Varastossa

Suodattimet Sundström

Sundström SR 515 kaasusuodatin ABE1

43,22  alv 0%
Varastossa
135,54  alv 0%
Varastossa

Varaosat Sundström puhallinsuojaimiin

SR 570 kasvotiiviste

50,57  alv 0%
Varastossa

Varaosat Sundström puhallinsuojaimiin

Sundström SR 500 tiiviste suodattimeen

7,54  alv 0%
Varastossa
60,18  alv 0%
Varastossa

Varaosat Sundström puhallinsuojaimiin

Sundström SR 500/SR502 akku HD (3,6 aH)

416,84  alv 0%
Varastossa
1239,74  alv 0%
Varastossa

Varaosat Sundström puhallinsuojaimiin

SR 500 kantovaljaat puhaltimelle

206,99  alv 0%
Varastossa

Varaosat Sundström puhallinsuojaimiin

SR 570 kalvosarja kasvonsuojukseen (10 kpl)

30,45  alv 0%
Varastossa

Varaosat Sundström puhallinsuojaimiin

SR 522 kalvosarja suojahuppuihin (12 kpl)

40,81  alv 0%
Varastossa

Varaosat Sundström puhallinsuojaimiin

SR 580 kasvotiiviste

47,24  alv 0%
Varastossa

Varaosat Sundström puhallinsuojaimiin

Ilmastoitu hitsausmaski Sundström SR592

537,05  alv 0%
Varastossa
1019,11  alv 0%
Varastossa
1239,74  alv 0%
Varastossa
1251,67  alv 0%
Varastossa

Varaosat Sundström puhallinsuojaimiin

SR 500 EX kantovaljaat puhaltimelle

289,00  alv 0%
Varastossa

Varaosat Sundström puhallinsuojaimiin

SR 500 kantovaljaat puhaltimelle

206,99  alv 0%
Varastossa

Moottoroidut puhallinsuojaimet

SR 500, puhallinyksikkö HD-akulla

1103,52  alv 0%
Varastossa

Moottoroidut puhallinsuojaimet

SR 500, puhallinyksikkö STD-akulla

913,00  alv 0%
Varastossa

Varaosat Sundström puhallinsuojaimiin

SR 500/700 vyö kangasta

69,99  alv 0%
Varastossa

Varaosat Sundström puhallinsuojaimiin

SR 500/700 vyö nahkaa

105,99  alv 0%
Varastossa
135,54  alv 0%
Varastossa
135,54  alv 0%
Varastossa

Varaosat Sundström puhallinsuojaimiin

SR 520/530 hikinauha

11,02  alv 0%
Varastossa

Varaosat Sundström puhallinsuojaimiin

SR 522 kalvosarja suojahuppuihin (12 kpl)

40,81  alv 0%
Varastossa
427,59  alv 0%
Varastossa

Varaosat Sundström puhallinsuojaimiin

SR 540 tiivistereunus

37,99  alv 0%
Varastossa

Varaosat Sundström puhallinsuojaimiin

SR 540 varaedusta (polykarbonaattia), sis. kiinnikkeet

31,51  alv 0%
Varastossa

Varaosat Sundström puhallinsuojaimiin

SR 540, SR 561, SR 562 hikinauha

12,99  alv 0%
Varastossa

Varaosat Sundström puhallinsuojaimiin

SR 542 kalvosarja kasvonsuojukseen SR 540 (12 kpl)

55,15  alv 0%
Varastossa

Varaosat Sundström puhallinsuojaimiin

SR 551 letku kokonaamariin kumia

113,46  alv 0%
Varastossa

Kasvo-osat

SR 561 suojahuppu

184,90  alv 0%
Varastossa

Varaosat Sundström puhallinsuojaimiin

SR 561 varahuppu

61,49  alv 0%
Varastossa

Varaosat Sundström puhallinsuojaimiin

SR 570 hikinauha

19,36  alv 0%
Varastossa

Varaosat Sundström puhallinsuojaimiin

SR 570 kalvosarja kasvonsuojukseen (10 kpl)

30,45  alv 0%
Varastossa
471,74  alv 0%
Varastossa

Varaosat Sundström puhallinsuojaimiin

SR 570 kasvotiiviste

50,57  alv 0%
Varastossa

Varaosat Sundström puhallinsuojaimiin

SR 570 kolhulakki

32,28  alv 0%
Varastossa

Varaosat Sundström puhallinsuojaimiin

SR 570 niskasuojus

58,46  alv 0%
Varastossa

Varaosat Sundström puhallinsuojaimiin

SR 570 varaedusta (polykarbonaattia)

55,15  alv 0%
Varastossa

Varaosat Sundström puhallinsuojaimiin

SR 580 hikinauha

14,69  alv 0%
Varastossa

Varaosat Sundström puhallinsuojaimiin

SR 580 kalvosarja suojakypärään (10 kpl)

52,52  alv 0%
Varastossa

Varaosat Sundström puhallinsuojaimiin

SR 580 kasvotiiviste

47,24  alv 0%